Loputtomalla (?) matkalla

Matka. Loputtomalta se tällä hetkellä tuntuu. Ollaan nimittäin paraikaa Moskovassa. Ja matkaa tehty siis hurjat nelisen tuntia. :D Mutta pitkältä se silti jo tuntuu. Ja loputtomalta. Opiskelijatoverit huomanevat Diak-viittauksen.

Matka kohti Nepalia alkoi siten, että melkein missattiin meidän eka lento. No ei nyt ihan. Oltiin vessassa Helsinki-Vantaalla, kun kuultiin mun nimellä varustettu kuulutus. Meitä pyydettiin kiirehtimään portille. Ehdittiin kuitenkin vallan mainiosti ja meidän jälkeenkin tuli vielä porukkaa, joten ei ollu ihan niin noloa. Lento Helsingistä Moskovaan sujui hyvin ja nopsakasti.

Moskovan lentokenttä onkin sitten asia erikseen. Etsiydyttiin ekana kansainvälisten vaihtolentojen tiskille. Kerroimme olevamme matkalla Delhiin ja virkailija pyysi nähdä passimme ja muut lippulappuset. Sitten tätsä kysyi viisumia. Oletettiin tietysti, että kysyi Venäjän viisumia ja selitettiin, että vaan vaihdetaan täällä konetta. Virkailija tutkaili passeja ja näpytteli konetta. Lopulta kysyi, olemmeko matkalla Nepaliin ja miksei meillä ole Nepalin viisumeja. Selitettiin, että ne saa sieltä lentokentältä hankittua. Virkailija tutkaili papereita edelleen ja näpytteli koneelle jotakin. Soitti jopa yhden puhelun, josta ymmärsimme sanan "Nepal". Loppujen lopuksi saimme kuitenkin boarding passit seuraavalle lennolle ja opastuksen terminaaliin F.

Matkalla turvatarkastukseen kuljimme passintarkastuksen läpi, jossa virkailija ei edes vaivautunut katsomaan passejamme. Heilautti vain kättään ja pääsimme eteenpäin. Näimme myös yhden kopissa nukkuvan virkailijan. Turvatarkastus oli.. hmm.. erilainen. Vastassa oli ei-niin-hyväntuulista ja ei-niin-kohteliasta henkilökuntaa. Meille puhuttiin vaan venäjää. Jota siis ymmärrämme sujuvasti. Rupesimme totuttuun tapaan purkamaan käsimatkatavaroita muovilaatikoihin. Kännykät, kameran, läppärit laukuista pois. "No, no, no." Ei näin. Laukut vaan hihnalle, portista läpi ja virkailijan suorittama kopelointi. Ninaa pyydettiin riisumaan kengät, joten perässä tein samoin. "No, no, no." Mun ei olis tarvinnutkaan.

Tarkastuksesta selvittyämme lähdimme etsimään oikeaa terminaalia, joka sijaitsi about miljoonan kilometrin päässä siitä, mihin tultiin. Kotvasen käveltyämme pääsimme perille. Kokonaisuudessaan Moskovan lentokenttä on jännittävä. Täällä on paljon pienenpieniä putiikkeja, joihin ei mahduta kimpsuinemme ja kampsuinemme sisälle. Täällä on myös irkkubaari, johon ajateltiin ensiksi linnoittautua. Todettiin kuitenkin, että siellä haisi pahalta ja tuolit näyttivät epämukavilta. Ilman laatu kentällä on muutenkin aika tunkkainen ja kaikkialla leijuu vieno tupakanhaju. No, parkkeerattiin sitten pieneen kahvilaan, jossa jääteepullo maksoi 5 euroa. Tällaista siis Moskovassa.

Lopuksi vielä päällimmäiset ajatukset siitä, miltä tuntuu olla matkalla Nepaliin: Kulunut viikko oli aika rankka, kun piti jättää niin monet jäähyväiset. Oon selkeesti huono jäähyväisissä. Helpompaa olis vaan häippästä näkemättä ihmisiä "viimeistä" kertaa. Mut olisko se sitten reilua. Toisaalta oon kyllä ihan superinnoissani matkalla. Niin siistiä päästä Nepaliin näkemään ja kokemaan jotain täysin uutta ja ihmeellistä. En malta odottaa, että nään Himalajan!