keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tip, tap, tip, tap..

Aika täällä Himalajan juurella tuntuu lentävän siivillä. Ihan kauhistuttaa, kuinka nopeasti viimeiset kaksi ja puoli kuukautta on kuluneet. Kotiinlähtö lähestyy hurjaa vauhtia - enää vähän yli kaksi viikkoa jäljellä! Tämän viikon jälkeen on harjoittelua enää yksi viikko ja viimeisen Nepali-viikon saankin viettää lomaillen, jes! Vielä on vikan viikon suunnitelmat auki, mutta kovasti hoksittais lähteä jonnekin istumaan kiven nokkaan, juomaan teetä ja nauttimaan vuorimaisemista.

Lähestyvä kotiinlähtö konkretisoitui tällä viikolla, kun meidän Finnish Base Campin porukasta kaksi lähti jo kotia kohti. Liisan ja Eijan läksiäisiä vietettiin viime viikonloppuna pikkujoulujen merkeissä. Aidot ja oikeat pikkujoulut saatiin aikaiseksi jopa nepalilaisen ruokakaupan antimilla - tarjolla oli muun muassa riisipuuroa , glögiä ja jouluisia keksejä (ainakin paketissa oli joulukuusen kuva). Perinteiseen tyyliin juhlissa jaettiin myös pikkujoululahjoja ja paketin sai jokainen, joka oli sellaisen myös mukanaan tuonut. Lahjat jakoi tietysti joulupukki, joka houkuteltiin paikalla sekä suomeksi että englanniksi lauletuilla joululauluilla. Paikalla oli porukkaa aika monesta maailman kolkasta: ainakin Suomesta, Nepalista, Kanadasta, Yhdysvalloista, Espanjasta, Meksikosta, Saksasta..

Finnish Base Campin posse
Lauantaina otettiin suunta kohta bussiasemaa ja Sukute Beachia. Viikonloppureissuun mahtui muun muassa perinteiseen nepalilaiseen tyyliin Säätämistä (alkuperäinen ajatus oli lähteä liikkeelle klo 10, hypättiin bussiin klo 13.30 + esim hintasäätö ja maksupolitiikkasäätö), järjetön määrä dal bhatia, rantalentistä, nuotio, tanssimista ja raftingiä. Reissun päätavoite oli siis rafting eli kosken laskeminen kumiveneellä, mikä olikin ihan huiman hauskaa. Meidän paatti ei kyllä suoriutunut kaikista koskista ihan moitteettomasti ja muutamaan otteeseen oltiin jumissa joko kiven päällä tai kahden kiven välissä. Putosipa yksi melojistakin kyydistä. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut. Pelastustoimia odotellessa sai halukkaat hypätä jokeen uimaan -  ja yllytyshullut suomalaisethan hyppäs. Ei niin kovin järkevä ajatus (ainakaan jo valmiiksi vähän flunssaisena), koska vesi oli aika sairaan kylmää. Rafting kapuaa kyllä aika korkealle Nepalikokemusten top-10-listalla!

Joki ja aamu-usva
Majamme
Arki harkkapaikassa rullailee entiseen malliin. Lapset ovat ihania ja innokkaita oppimaan, mutta turhautumisen hetkiäkin on koettu viimepäivinä aika reippaasti. Päivä päivältä ollaan tultu vakuuttuneimmiksi siitä, että kaikki Sanga-sangain lapset on oikeasti susilapsia, vähän niinkuin viidakkokirjan Mowgli. Meille ei ehkä vaan oo kerrottu, että lapset on löydetty viidakosta tiikerien ja apinoiden kasvattamina. Melko eläimellinen nimittäin on meininki  koulussa. Välillä tuntuu, että oppitunti ei edes pääse alkamaan, kun lapset jo hyppivät seinille. Monet pienemmistä lapsista myös ääntelehtivät kuin eläimet: esimerkiksi pikku-Sumanin ensimmäinen sana kouluun tullessa on useimmiten "grrrraauhh". Älä kysy miks.

Vaihtelua harjoitteluun toi viime viikon kaksi vierailukäyntiä. Kävimme Bal Bhojan -nimisessä koulussa, joka toimii samanlaisella idiksellä kuin Sanga-sangai. Erona se, että koulupäivä on klo 7.30-9.00, koulussa on lasten lisäksi myös nuoria ja osa lapsista käy myös "oikeaa" koulua. Halutessamme saamme mennä Bal Bhojaniin muutamana päivänä viimeisten harkkaviikkojen aikana ja tehdä noina päivinä lyhyemmän päivän Sanga-sangaissa. Tänään teinkin niin, koska olin sopinut iltapäivälle vierailun Suomen Lähetysseuraan. Teimme isoimpien lasten kanssa aarrekarttoja ja oli oikein onnistunut juttu se!

Viime viikolla kävimme vierailulla myös yhdessä julkisessa koulussa. Oli tosi mielenkiintoista päästä näkemään, millainen on nepalilainen taviskoulu. Koulussa oli ihan mielettömän paljon lapsia sullottuna pieniin pimeisiin luokkahuoneisiin. Mistään suomalaisista maksimi-ryhmäkokojutuista ei siis täällä ole tietoakaan. Eniten kyllä edelleen hämmästyttää koulujen opetusmenetelmät. Opettajat eivät juurikaan opeta mitään, vaan lapset tekevät vain tehtäviä, kopioivat, toistavat ja opettelevat ulkoa. Voisi myös kuvitella, että nepalilaisessa koulussa olisi todella tiukka kuri ja luokkahuoneissa vallitsisi työrauha ja hiljaisuus - näin ei kuitenkaan ollut. Luokista kantautui tasainen älämölö pihalle asti. Ehkä siis meidän lapset Sanga-sangaissa ovatkin siis enemmän sääntö kuin poikkeus ad/hd -käytöksellään. Tässä koulussa oli paljon myös sellaisia lapsia, jotka ovat saaneet koulupaikan Sanga-sangain tukemana. Sanga-sangain lapsilla on siis mahdollisuus saada ns. tuettu koulupaikka, jolloin lapselle maksetaan koulupuku ja muissa koulumaksuissa avustetaan. Täällä siis julkinenkaan koulu ei ole täysin ilmainen (ei ainakaan tämä missä käytiin), vaan perheet joutuvat maksamaan muun muassa koulutarvikkeista.

Koulun piha ja lapset luokan ovella
Tällaista täältä tänään. Vähiin käy ja se pelottaa! Ensi viikolla luvassa lisää joulutunnelmia kauneimpien joululaulujen merkeissä sekä itsenäisyyspäiväjuhlintaa nepalilaisittain.

maanantai 19. marraskuuta 2012

In the Jungle...



Kaupan edustan koristelua New Roadilla
Valon juhlaa – Tiharia – vietettiin viime viikolla tiistaista torstaihin. Katukuva täyttyi värikkäistä viireistä, lampuista, lyhdyistä, kynttilöistä, kukista sekä maahan värikkäällä jauheella tehdyistä koristuksista. Tiharin vuoksi meillä oli vapaata myös harjoittelusta ja yhden sisään tehdyn päivän johdosta saatiin vapaaksi myös perjantai, joka muuten olisi ollut tavallinen työpäivä. Tiistai ja keskiviikko ihasteltiin ja ihmeteltiin valon juhlaa kaupungissa ja kierreltiin muun muassa Kathmandun New Roadilla, Durbar Squarella sekä Thamelissa. Tiharin tapoihin kuuluu myös ovelta ovelle kiertäminen, aivan kuten meillä virpominen Palmusunnuntaina, ja näitä laulavia ja soittavia kulkueita näkyikin kaduilla kiertelemässä. Meidän ovella käyneet lapsoset olivat tehneet myös pienen kepposen: lähes kaikki ulkona olleet kengät oli heitelty naapureiden pihoille. Niitä oli sitten kiva fikkarin valossa sieltä iltahämärässä metsästää. Huomattiin myös, että pihoja rajaavien metalliaitojen yli on melko helppo kiivetä!

Torstaina otettiin suunta kohti Saurahaa ja Chitwanin kansallispuistoa. Chitwan sijaitsee Etelä-Nepalissa Terain alueella, melko lähellä Intian rajaa. Bussimatka kesti noin viisi tuntia (takasin tullessa kylläkin lähes seitsemän) ja alkumatka taitettiin samaa tietä kuin Pokharaan mennessä. Täällä Nepalissa ei siis ole kovinkaan montaa valtatietä. Hienojen matkakohteiden ohella Nepalissa kannattaa matkustaa ihan vain matkustamisen vuoksi. Vaikka bussimatka onkin hidas ja töyssyinen, niin upeista maisemista ja matkalla olon tunnelmasta on helppo nauttia myös matkan varrella. Vuoren rinteellä kulkeva tie, rotkon pohjalla luikerteleva joki, pienet maalaiskylät tien varressa - välillä aika kauhistuttavaa, mutta silti ihan uskomattoman upeaa ja kaunista!

Sauraha on melko pieni ja rauhallinen paikka Chitwanin kansallispuiston kupeessa. Jokivarsi on turistialuetta täynnä hotelleja ja ravintoloita sekä aktiviteetteja tarjoavia matkatoimistoja. Paikalliset asuvat hieman etäämpänä kylissä ja lähikaupungeissa. Oltiin Saurahassa torstaista sunnuntaihin ja ehdittiin nähdä ja kokea jos jonkinmoista. Ekana päivänä oltin ja ihmeteltiin kaupunkia sekä nautittiin raikkaasta ilmasta ja upeista maisemista. Bookattiin myös kasa erilaisia aktiviteetteja seuraavalle päivälle.

 
Jokivarren rantakahviloita
Kanootit aamu-usvassa
Perjantaina kello soi aikaisin ja lähdettiin kanoottiretkelle. Luvassa oli tunti kanotointia (onks se ees sana? ei voi puhua melomisesta, koska itse vaan istuttiin pitkässä kanootissa ja perällä seisoi jäbä, joka tökki kepillä vauhtia joen pohjasta) sekä tunnin mittainen kävely Elephant Breeding Centeriin. Oli aikas mahtavaa lipua jokea pitkin aamu-usvan hälvetessä ja krokotiilien kurkistaessa pinnalle. Aivan oikein - nähtiin krokotiileja! Oppaaltamme opittiin myös, että veden pinnalle kertyvä vaahto on krokotiilien shampoota. Maisemat oli uskomattoman kauniit ja jotenkin satumaiset. Joen toisella puolen oli leijonakuningasmainen savannimaisema, toisen rannan viidakkoon pystyi kuvittelemaan Mowglin viidakkokirjaystävineen ja itse sai kuvitella olevansa Pocahontas kanootissaan. Kävelyllä norsupaikkaan nähtiin paljon eri eläinten jalanjälkiä, erilaisia lintuja sekä vilahdus ihkaoikesta Bumbasta (eli onks se nyt sitten villisika)! Hienon aamupäivän kruunasi norsujen kylpyhetki. Sinne vaan kavuttiin norsun selkään ja norsu käveli jokeen. Sitten norsu ruiskutteli vettä päälle ja kippasi itsensä ja meidät selässään jokeen niin, että mentiin ihan mukkelismakkelis. Oli muuten ihan tosihauskaa! Iltapäivällä mentiin vielä norsusafarille. Puoltoista tuntia saatiin keikkua selässä, kun norsut kulkivat viidakossa. Matkalla nähtiin myös kaksi sarvikuonoa ja paljon hienoja peuroja, jotka muistuttivat Bambia. Siis vielä yksi Disney-leffa saatiin päivään sisällytettyä!

Norsu ja pikkunorsu Elephant Breeding Centerissä

Norsuvauva
Siellä me ollaan!
Ihkaoikeita sarvikuonoja




Terain alueella asuu yksi nepalilaisista heimoista: Tharut. Käytiin katsomassa Tharu-kulttuuriin kuuluva tanssiesitys, joka oli hieno ja mielenkiintoinen. Tutustuttiin kulttuuriin myös pyöräretkellä läheisiin kyliin ja vierailtiin Tharu-heimosta kertovassa museossa. Pikkukylissä pyöräileminen oli huippuhauskaa ja oli jotenkin mahtavaa huomata olevansa keskellä ei mitään - poissa kaupungista ja liikenteen hälystä. Kylissä ei varmaankaan hirveästi turisteja vieraile, koska herätettiin aika paljon ihmetystä. Kylät olivat todella autenttisia ja oli hienoa nähdä paikallisten elämää kaupunkien ja turistialueiden ulkopuolella. Jotenkin jännää ja hienoa oli se, että pyöräillessämme saimme kokoajan nähdä horisontissa siintävät lumihuippuiset vuoret. Tässä konkretisoitui käsitys Nepalin monipuolisuudesta ja monimuotoisuudesta -  itse olimme matalalla lähellä viidakkoa ja sademetsiä ja saimme silti nähdä yli kahdeksan kilometrin korkeuteen kipuavat vuorenhuiput. Huisia!

Hiljainen on kylätie

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kuulumisia


Meidän lapset saivat koulupuvut!
Harkkakuulumisia: Loman jälkeen hommat harjoittelussa ovat jatkuneet entiseen malliin. Vaikka paluu töihin tuntuikin alkuun raskaalta, niin lasten näkeminen kyllä karkotti kaiken väsymyksen. Halaukset, lomakuulumiset, syliinkapuamiset.. Oli kiva nähdä, että lastenkin mielestä oli mukava palata kouluun ja nähdä meitä! Harmiksemme muutama lapsista ei palannut kouluun loman jälkeen. Tämä vähän herätti ihmetystä, kun ei oikeen saatu vastaustakaan siihen, miksi lapset eivät tulleet enää kouluun. Kouluun tuli kyllä myös muutamia uusia lapsia, joista yksi meidän opettamaan isompien ryhmään. Iloksemme saimme huomata, että uusi tyttö on tosi taitava ja osaa jopa lukea englantia!

Kuten edellisestä voi päätellä, kovinkaan moni koulun lapsista ei osaa juurikaan lukea - ainakaan englantia. Lapset osaavat kyllä aakkoset, mutta lukeminen ja kirjoittaminen on todella haastavaa. Täällä kouluissa käytetään opetusmenetelminä lähinnä kopioimista ja toistamista ja lasten osaaminenkin perustuu pitkälti ulkoa opetteluun. Lapset osaavat paljon englanninkielisiä sanoja - värejä, muotoja, eläimiä jne, mutta heillä ei ole hajuakaan miten nuo sanat kirjoitetaan eivätkä he osaa niitä lukea. Ollaan pyritty monipuolistamaan koulussa käytettäviä työskentelymenetelmiä ja opettamaan lapsia muillakin tavoin kun taululta kopioimalla. Erilaisia pelejä ja leikkejä on testattu ja myös hyväksi havaittu. Lapsetkin innostuvat heti enemmän, kun saavat jotain uudenlaista tekemistä. Askarreltiin lasten kanssa yhdessä esimerkiksi erilaisia muistipelejä: yksi kuva-sana -peli, yksi yhteen- ja vähennyslaskuja ja yksi kertolaskuja. Jo pelien tekeminen oli hauskaa ja opettavaista ja myös itse pelaaminen innosti lapsia.

Omaa työskentelyä rajoittaa myös koulussa käytettävissä olevat välineet ja materiaalit. Ei sillä, että aina pitäisi olla käytettävissä hienot pelit ja vehkeet, mutta meillä käytettävissä olevat resurssit ovat todella pienet. Iloksemme yhden Finnish Base Campin asukin ystäväporukka oli Suomessa tempaissut Nepalin lasten puolesta ja kerännyt rahaa, josta osa käytettiin Sanga-sangain hyväksi. Näillä rahoilla kävimme ostamassa kouluun muun muassa helmitaulun, kertotaulukuutiot, muutamia aakkospelejä, hyppynarun sekä lapsille uudet hammasharjat ja käsipyyhkeet. Lisäksi olemme ilahduttaneet lapsia viemällä kouluun hedelmiä. Uudet tarvikkeet tulivat todella tarpeeseen ja esimerkiksi helmitaulu on matikan tunnilla todellinen aarre!

Lasten kanssa tehtyjä lippuja
Tällä viikolla pidimme koulussa myös Suomi-päivän. Kerroimme Suomesta ja näytimme kuvia muun muassa suomalaisesta luonnosta ja eläimistä. Etsimme Suomen myös maailman kartalta. Lisäksi kuuntelimme suomalaista musiikkia ja leikimme suomenkielisiä laululeikkejä. Suomen kieli istuu yllättävän hyvin nepalilaiseen suuhun! A spider on hämähäkki - sen lapset ainakin osaavat. Askartelimme lasten kanssa myös suomen ja nepalin lippuja, joista teimme lippuviirejä luokan seinälle. Oli onnistunut päivä!

Iso puu lastenkodille vievän tien varressa

Kuluneella viikolla käytimme myös yhden harjoittelupäivän tutustumalla paikalliseen lastenkotiin. Yksi lastenkodin perustajista ja ylläpitäjistä on meidän Base Campissa majaileva Samuli, joka siis myös opiskelee Diakissa. Lastenkoti ja sen lapset veivät kyllä kokonaan sydämeni ja tuli ihan sellanen fiilis, että sen toimintaa haluan jatkossakin tukea. Pelattiin lasten kanssa muun muassa omenansyöntikisaa ja leikittiin pää-olkapää-peppua ja oli hauskaa!



Lastenkoti sijaitsee kaupungin ulkopuolella ihanassa lilassa talossa!

Vilkas viikonloppu: Kuluva viikonloppu oli omalta osaltani lyhyt, mutta täynnä ohjelmaa. Oltiin töissä myös tänään sunnuntaina, koska tehtiin sisään ensi viikon perjantai, joten oli vain yksi vapaapäivä. Käytettiin lyhyt viikonloppu kuitenkin hyödyksi ja nautittiin kaupungin tarjoamista kulttuuriantimista. Perjantaina menimme porukalla legendaarisen nepalilaisen bändin 1974 AD:n keikalle. Bändi on kaikkien nepalilaisten tuntema ja nyt sillä oli reunited-konsertti Patanin museoalueella. Jonkun verran olin kuullut bändin musiikkia etukäteen, kun pojat ovat sitä täällä kämpillä soitelleet. Olin kuitenkin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvä live-veto oli. Keikalla oli tosi hyvä fiilis ja oli hauska jammailla nepalimusan tahtiin.

Hippo oli mun lemppari!
Lauantaina kohteenamme oli eläintarha, joka sijaitsee tässä ihan meidän lähellä Jawalakhelissa. Eläintarhassa nähtiin muun muassa tiikereitä, sarvikuonoja, jättimäinen virtahepo, paljon erilaisia lintuja, apinoita ja kaikenlaisia muita eläimiä, mitä eläintarhassa kuuluukin olla. Eläintarhassa kuljeskeli myös elefantti, jonka kyytiin olisi saanut ostaa lippuja. Jätettiin kuitenkin ratsastus tällä kertaa väliin, sillä ollaan lähdössä ensi viikolla Chitwaniin, jossa päästään norsusafarille!

Nii.
Lauantaina käytiin myös Patanissa Newari-festivaaleilla. Newarit ovat siis yksi Nepalin vanhoista heimoista ja heillä on omanlaisensa kulttuuri ja tavat. Markkinatyyppisessä tapahtumassa oli esillä muun muassa musiikkia ja tanssia, ruokia, myyntikojuja, taidetta ja perinteitä. Pääsylippu alueelle maksoi 25 rupiaa (n. 25 senttiä) ja oli kyllä sen arvoinen tapahtuma. ;) Maisteltiin Newari-herkkuja, muun muassa samosoja ja kananmuna-roti-lettuja ja ihasteltiin esimerkiksi upeaa valokuvanäyttelyä.

Katuun tehty Mandala
Perinteisiin asuihin pukeutuneet naiset tarjoilivat herkkuja

Perinteisten työtapojen esittelyä
Jumalille uhrattua ruokaa nätisti kekoon kasattuna

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Ensi viikolla täällä vietetään Tiharia - valon juhlaa, ja se tietää meille muutamia vapaapäiviä, jolloin kohteenamme siis Chitwan. Seuraavassa postauksessa luvassa todennäköisesti tunnelmia norsun selästä!

P.S. Hyvää isänpäivää Iskälle!