sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Nepal on ilmiö!

Yhtenä aamuna työmatkalla tuk-tukin perässä roikkuessani pohdiskelin kulunutta syksyä täällä Himalajan juurella. Katselin ohikiitäviä maisemia (oikeasti ne ei kyllä kiidä, koska tuk-tukin vauhti ei ole mitenkään päätähuimaava), ihmismassan ja ajoneuvojen täyttämiä katuja, roskaista jokea, lihakaupan tiskillä roikkuvia päättömiä kanoja ja vuohien päitä, kadunvarsipartureita, nepali-papparaisia topit päässä nauttimassa teetä, koulupukuihin sonnustautuneita lapsia ja nuoria, vaatteiden väriloistoa... Pohdiskelun lopputulema oli se, että ihan mielettömän hieno reissu on kyllä ollut. Uskomattoman paljon upeita ja unohtumattomia kokemuksia on saanut jakaa ja kokea uusien ystävien ja mahtavien tyyppien kanssa. Nepal on ihana ja vienyt mun sydämen ihan totaalisesti. Tänne on niin päästävä takaisin!

Kathmandun vilskeessä kulkiessa on myös kiva seurata ja tarkkailla paikallisia ihmisiä, elämänmenoa ja hauskoja Nepal-ilmiöitä. Yksi mielenkiintoisimmista ja hauskimmista ilmiöistä kuuluu yläotsakkeen Pukeutuminen alle. Pääsääntöisesti nepalilaisethan pukeutuvat värikkäästi ja suht tyylikkäästi. Etenkin naisilla pukeutuminen on kunnia-asia ja koristeellisiin sareihin ja kurthiin sonnustautuminen on arkipäivää. MUTTA. Tyylikkäästi pukeutuminen pitäisi kuitenkin viedä loppuun asti. Lemppari Nepal-ilmiöni onkin yhdistelmä sukat ja sandaalit. Siis muutenkaan ihmisten ei pitäisi käyttää sukkia sandaaleissa, mutta ei ainakaan silloin, jos jalassa on sirot korkosandaalit tai varvastossut. Täällä on jopa sukkia, joissa on ukkovarpaalle oma kohta, jotta sukat sopisivat varvassandaaleihin. Sukat pitäisi muutenkin edes jotenkuten sopia yllä olevaan asukokonaisuuteen, mutta täällä sandaaleissa, korkkareissa, ballerinoissa ja avokkaissa näkee usein esimerkiksi tyylikkäitä urheilusukkia, pallo- tai raitasukkia, nalle puh-sukkia ynnä muita. Ei näin.

Toinen hauska Nepal-ilmiö on ehdottomasti logistiikka. Täällä ihmisten ja asioiden kuljettaminen paikasta toiseen ei tunnu olevan minkään valtakunnan ongelma. Siinä missä Suomessa kuljetetaan muutamaa matkustajaa jättimäisellä linja-autolla, täällä pikkubussiin saadaan mahtumaan helposti lähemmäs 20 henkeä. Tuk-tukissa koettu kävijäennätys on tainnut olla 17 matkustajaa + kuski. Microjen eli pikkubussien kuljettavat harjoittavat myös ekologista ajattelua: matkaan ei lähdetä ennen kuin ajoneuvo on täynnä. Myöskään suurikokoisten tavaroiden kuljettaminen ei tuota hankaluuksia Kathmandun vilkkailla kaduilla ja kujilla. Ensinnäkin nepalilaiset (etenkin tietysti Sherpat) on luotu kantamaan. Suosittelisinkin nepalilaisia perustamaan länsimaihin muuttofirmoja ravintoloiden sijaan - niin helposti näyttää selässä kulkevan esimerkiksi sohva tai muutama nojatuoli. Yllättävän monia asioita (ja monia ihmisiä) saa kulkemaan myös skootterin tai moottoripyörän kyydissä. Tikapuut, isot lasilevyt, rakennustyömaalla tarvittavat rautatangot, telkkarit, huonekalut, vuohet, koirat.. kaikki kulkevat kätevästi motskarin selässä.

Mainitsemisen arvoinen ilmiö on myös erinäisissä paikoissa hengailu. Nepalissa kenelläkään (paitsi hullun lailla töötti pohjassa ajavilla taksikuskeilla) ei tunnu olevan kiire minnekään. Ihmiset kuljeksivat hitaasti, pysähtelevät kattelemaan, juttelemaan ja vähän väliä juomaan teetä. Jos menee esimerkiksi Kathmandun Durbar Squarelle mihin aikaan päivästä tahansa, saa nähdä kymmenien, ellei jopa satojen, ihmisten vain hengailevan. Kuinka usein näkee Helsingin keskustassa klo 8 aamulla ihmisiä hengailemassa? Täällä ei myöskään herätä ihmetystä, jos joku vaikka seisoskelee keskellä tietä ja hidastaa liikenteen sujumista. Tai jos vaikka tuk-tukista irtoaa rengas kesken matkan, niin kaikki nousevat kadulle ihmettelemään tilannetta ja hengailemaan, kunnes tilanne korjaantuu. Hitaanpuoleisesta ja kiireettömästä elämästä voisi kyllä hyvin ottaa oppia Suomeenkin. On ollut nimittäin uskomattoman vapauttavaa elää kolme kuukautta ilman kalenteria!

Nepal on täynnä näitä ja kymmeniä muita rakastettavia ja raivostuttavia ilmiöitä. Sen takia tähän maahan onkin niin helppo tykästyä. Kaikesta roskasta, saasteista, ihmispaljoudesta, köyhyydestä, rumuudesta, ällöttävyydestä, vääryydestä, asioiden toimimattomuudesta ja kummallisuuksista huolimatta Nepalista on helppo tykätä. Värikäs ja vieraanvarainen kulttuuri, hymyilevät ihmiset, maukas ruoka, henkeäsalpaavat maisemat ja kaikki muut hienot asiat sulattavat helposti sydämen kuin sydämen. Nepal herättää tunteita ärsytyksestä ja raivosta, ihmetyksestä ja kummastuksesta aina ihailuun ja ihastumiseen asti. Nepal itse on ilmiö! Sitä ei voi selittää tai sanoin kuvailla. Se pitää kokea. This is Nepal!

Nepal-hypetyksen ja ilmiöiden jäljeen jonkin sortin tiivistelmä siitä, mitä kaikkea on viimeaikoina Himalajan juurella tapahtunut:

Living Pictures. Läheisessä ravintola Mokshissa on syksyn ajan esitetty vuoroviikoin suomalaisia ja nepalilaisia elokuvia. Viikko sitten keskiviikkona piti vuorossa olla Kovasikajuttu, jota suuntasimme katsomaan. Harmiksemme esityspäivä oli siirretty seuraavalle viikolle, mutta jäätiin kuitenkin katsomaan mielenkiintoinen nepalilainen dokumenttielokuva.

Himalayan Blues Festival. Kuinka päheetä on nähdä suomalainen blues-bändi soittamassa Kathmandussa? Ja vielä kahtena päivänä peräkkäin! Saatiin jammailla myös monien muiden nepalilaisten ja kansainvälisten blues-bändien tahdissa ja kivaa oli.

Piknik. Koko päivän piknik nepalilaiseen tyyliin. Hyvää ruokaa, hienot vuorimaisemat, kortin peluuta, musiikkia, tanssia, nuotio... Paluumatkalla bussin ohitse tien yli kulki tiikeri. Mä en nähnyt sitä, koska istuin niin etten nähnyt ulos. Pikkasen harmitti.

Kauneimmat joululaulut Suomen suurlähetystöllä yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa. Kathmandun ihanien liikenneruuhkien takia myöhästyttiin niin, että ehdittiin laulamaan vain kaksi viimeistä laulua. Onneksi saatiin kuitenkin riisipuuroa, pipareita, karjalanpiirakoita ja glögiä sekä päästiin saunaan. En oo muuten kertaakaan kolmen kuukauden aikana tuntenut oloani niin puhtaaksi kuin saunan jälkeen! Lähetystöllä on puulämmitteinen sauna hirsimökissä takapihalla.

Itsenäisyyspäiväjuhlat. Suomen suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotto Hotel Yak and Yetissä. Ihan kivat kekkerit, mutta vähän turhan pönöttävät. Jotenkin ei tuntenut kuuluvansa joukkoon, kun paikalla oli niin paljon hienoja ihmisiä. Jäin kaipaamaan kunnollista juhlapuhetta, Maamme-laulua yhdessä laulettuna (kuultiin vain sävelmä levyltä, kuin kuivaa?) sekä livebändiä ja tanssia. No, ainakin sai ruokaa ja juomaa niin paljon kuin napa veti.

The Himalayan Times. Blues-festareiden seurauksena löydettiin itsemme Himalayan Timesin perjantailiitteen sivuilta! Ollaan siis lähes julkkiksia Nepalissa.

Nepali-häät. Saatiin kutsu nepalilaisiin häihin. Täällä on parhaillaan hääsesonki ja koristeltuja häätaloja ja -seurueita on näkynyt vähän joka nurkan takana. Perjantain harkkapäiväkin peruuntui, koska koulun naapurissa vietettiin häitä. Hinduhäät kestää aina monta päivää, yhtenä päivänä on itse seremonia ja sitten muutamia päiviä käytetään juhlimiseen. Juhlat tietysti erikseen sulhasen ja morsiamen puolen sukulaisille ja ystäville. Me päästiin osallistumaan bileisiin, jotka oli seremoniaa seuraavana päivänä. Paikalla varmaan satoja vieraita, kaikki sulhasen puolta. Ihan hauskaa ja mielenkiintoista oli nähdä nepalilainen hääjuhla. Hääpari istua pönötti koristeellisilla valtaistuimilla ja vieraat nauttivat ruuasta, juomasta ja tanssista. Noin niinkun tiivistetysti. Olisin kuitenkin odottanut jotain perinteisempää, esimerkiksi perinnemusiikkia tai -tanssia jumputtavan diskopopin sijaan.

Tätä ja kaikkea muuta Himalajan juurelta tällä kertaa. Saa nähdä, jääkö tämä viimeiseksi blogipostaukseksi Nepalin maan kamaralta. Finnish Base Campin netti on nimittäin katkennut laskutuskauden päätyttyä, eikä viittitä enää uusia yhteyttä. Joten nettiin pääsy vikan viikon aikana riippuu naapurin netin (niilä on suojaamaton yhteys, kuin kätevää!) toimivuudesta tai omasta viitseliäisyydestä mennä nettikahvilaan.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tip, tap, tip, tap..

Aika täällä Himalajan juurella tuntuu lentävän siivillä. Ihan kauhistuttaa, kuinka nopeasti viimeiset kaksi ja puoli kuukautta on kuluneet. Kotiinlähtö lähestyy hurjaa vauhtia - enää vähän yli kaksi viikkoa jäljellä! Tämän viikon jälkeen on harjoittelua enää yksi viikko ja viimeisen Nepali-viikon saankin viettää lomaillen, jes! Vielä on vikan viikon suunnitelmat auki, mutta kovasti hoksittais lähteä jonnekin istumaan kiven nokkaan, juomaan teetä ja nauttimaan vuorimaisemista.

Lähestyvä kotiinlähtö konkretisoitui tällä viikolla, kun meidän Finnish Base Campin porukasta kaksi lähti jo kotia kohti. Liisan ja Eijan läksiäisiä vietettiin viime viikonloppuna pikkujoulujen merkeissä. Aidot ja oikeat pikkujoulut saatiin aikaiseksi jopa nepalilaisen ruokakaupan antimilla - tarjolla oli muun muassa riisipuuroa , glögiä ja jouluisia keksejä (ainakin paketissa oli joulukuusen kuva). Perinteiseen tyyliin juhlissa jaettiin myös pikkujoululahjoja ja paketin sai jokainen, joka oli sellaisen myös mukanaan tuonut. Lahjat jakoi tietysti joulupukki, joka houkuteltiin paikalla sekä suomeksi että englanniksi lauletuilla joululauluilla. Paikalla oli porukkaa aika monesta maailman kolkasta: ainakin Suomesta, Nepalista, Kanadasta, Yhdysvalloista, Espanjasta, Meksikosta, Saksasta..

Finnish Base Campin posse
Lauantaina otettiin suunta kohta bussiasemaa ja Sukute Beachia. Viikonloppureissuun mahtui muun muassa perinteiseen nepalilaiseen tyyliin Säätämistä (alkuperäinen ajatus oli lähteä liikkeelle klo 10, hypättiin bussiin klo 13.30 + esim hintasäätö ja maksupolitiikkasäätö), järjetön määrä dal bhatia, rantalentistä, nuotio, tanssimista ja raftingiä. Reissun päätavoite oli siis rafting eli kosken laskeminen kumiveneellä, mikä olikin ihan huiman hauskaa. Meidän paatti ei kyllä suoriutunut kaikista koskista ihan moitteettomasti ja muutamaan otteeseen oltiin jumissa joko kiven päällä tai kahden kiven välissä. Putosipa yksi melojistakin kyydistä. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut. Pelastustoimia odotellessa sai halukkaat hypätä jokeen uimaan -  ja yllytyshullut suomalaisethan hyppäs. Ei niin kovin järkevä ajatus (ainakaan jo valmiiksi vähän flunssaisena), koska vesi oli aika sairaan kylmää. Rafting kapuaa kyllä aika korkealle Nepalikokemusten top-10-listalla!

Joki ja aamu-usva
Majamme
Arki harkkapaikassa rullailee entiseen malliin. Lapset ovat ihania ja innokkaita oppimaan, mutta turhautumisen hetkiäkin on koettu viimepäivinä aika reippaasti. Päivä päivältä ollaan tultu vakuuttuneimmiksi siitä, että kaikki Sanga-sangain lapset on oikeasti susilapsia, vähän niinkuin viidakkokirjan Mowgli. Meille ei ehkä vaan oo kerrottu, että lapset on löydetty viidakosta tiikerien ja apinoiden kasvattamina. Melko eläimellinen nimittäin on meininki  koulussa. Välillä tuntuu, että oppitunti ei edes pääse alkamaan, kun lapset jo hyppivät seinille. Monet pienemmistä lapsista myös ääntelehtivät kuin eläimet: esimerkiksi pikku-Sumanin ensimmäinen sana kouluun tullessa on useimmiten "grrrraauhh". Älä kysy miks.

Vaihtelua harjoitteluun toi viime viikon kaksi vierailukäyntiä. Kävimme Bal Bhojan -nimisessä koulussa, joka toimii samanlaisella idiksellä kuin Sanga-sangai. Erona se, että koulupäivä on klo 7.30-9.00, koulussa on lasten lisäksi myös nuoria ja osa lapsista käy myös "oikeaa" koulua. Halutessamme saamme mennä Bal Bhojaniin muutamana päivänä viimeisten harkkaviikkojen aikana ja tehdä noina päivinä lyhyemmän päivän Sanga-sangaissa. Tänään teinkin niin, koska olin sopinut iltapäivälle vierailun Suomen Lähetysseuraan. Teimme isoimpien lasten kanssa aarrekarttoja ja oli oikein onnistunut juttu se!

Viime viikolla kävimme vierailulla myös yhdessä julkisessa koulussa. Oli tosi mielenkiintoista päästä näkemään, millainen on nepalilainen taviskoulu. Koulussa oli ihan mielettömän paljon lapsia sullottuna pieniin pimeisiin luokkahuoneisiin. Mistään suomalaisista maksimi-ryhmäkokojutuista ei siis täällä ole tietoakaan. Eniten kyllä edelleen hämmästyttää koulujen opetusmenetelmät. Opettajat eivät juurikaan opeta mitään, vaan lapset tekevät vain tehtäviä, kopioivat, toistavat ja opettelevat ulkoa. Voisi myös kuvitella, että nepalilaisessa koulussa olisi todella tiukka kuri ja luokkahuoneissa vallitsisi työrauha ja hiljaisuus - näin ei kuitenkaan ollut. Luokista kantautui tasainen älämölö pihalle asti. Ehkä siis meidän lapset Sanga-sangaissa ovatkin siis enemmän sääntö kuin poikkeus ad/hd -käytöksellään. Tässä koulussa oli paljon myös sellaisia lapsia, jotka ovat saaneet koulupaikan Sanga-sangain tukemana. Sanga-sangain lapsilla on siis mahdollisuus saada ns. tuettu koulupaikka, jolloin lapselle maksetaan koulupuku ja muissa koulumaksuissa avustetaan. Täällä siis julkinenkaan koulu ei ole täysin ilmainen (ei ainakaan tämä missä käytiin), vaan perheet joutuvat maksamaan muun muassa koulutarvikkeista.

Koulun piha ja lapset luokan ovella
Tällaista täältä tänään. Vähiin käy ja se pelottaa! Ensi viikolla luvassa lisää joulutunnelmia kauneimpien joululaulujen merkeissä sekä itsenäisyyspäiväjuhlintaa nepalilaisittain.

maanantai 19. marraskuuta 2012

In the Jungle...



Kaupan edustan koristelua New Roadilla
Valon juhlaa – Tiharia – vietettiin viime viikolla tiistaista torstaihin. Katukuva täyttyi värikkäistä viireistä, lampuista, lyhdyistä, kynttilöistä, kukista sekä maahan värikkäällä jauheella tehdyistä koristuksista. Tiharin vuoksi meillä oli vapaata myös harjoittelusta ja yhden sisään tehdyn päivän johdosta saatiin vapaaksi myös perjantai, joka muuten olisi ollut tavallinen työpäivä. Tiistai ja keskiviikko ihasteltiin ja ihmeteltiin valon juhlaa kaupungissa ja kierreltiin muun muassa Kathmandun New Roadilla, Durbar Squarella sekä Thamelissa. Tiharin tapoihin kuuluu myös ovelta ovelle kiertäminen, aivan kuten meillä virpominen Palmusunnuntaina, ja näitä laulavia ja soittavia kulkueita näkyikin kaduilla kiertelemässä. Meidän ovella käyneet lapsoset olivat tehneet myös pienen kepposen: lähes kaikki ulkona olleet kengät oli heitelty naapureiden pihoille. Niitä oli sitten kiva fikkarin valossa sieltä iltahämärässä metsästää. Huomattiin myös, että pihoja rajaavien metalliaitojen yli on melko helppo kiivetä!

Torstaina otettiin suunta kohti Saurahaa ja Chitwanin kansallispuistoa. Chitwan sijaitsee Etelä-Nepalissa Terain alueella, melko lähellä Intian rajaa. Bussimatka kesti noin viisi tuntia (takasin tullessa kylläkin lähes seitsemän) ja alkumatka taitettiin samaa tietä kuin Pokharaan mennessä. Täällä Nepalissa ei siis ole kovinkaan montaa valtatietä. Hienojen matkakohteiden ohella Nepalissa kannattaa matkustaa ihan vain matkustamisen vuoksi. Vaikka bussimatka onkin hidas ja töyssyinen, niin upeista maisemista ja matkalla olon tunnelmasta on helppo nauttia myös matkan varrella. Vuoren rinteellä kulkeva tie, rotkon pohjalla luikerteleva joki, pienet maalaiskylät tien varressa - välillä aika kauhistuttavaa, mutta silti ihan uskomattoman upeaa ja kaunista!

Sauraha on melko pieni ja rauhallinen paikka Chitwanin kansallispuiston kupeessa. Jokivarsi on turistialuetta täynnä hotelleja ja ravintoloita sekä aktiviteetteja tarjoavia matkatoimistoja. Paikalliset asuvat hieman etäämpänä kylissä ja lähikaupungeissa. Oltiin Saurahassa torstaista sunnuntaihin ja ehdittiin nähdä ja kokea jos jonkinmoista. Ekana päivänä oltin ja ihmeteltiin kaupunkia sekä nautittiin raikkaasta ilmasta ja upeista maisemista. Bookattiin myös kasa erilaisia aktiviteetteja seuraavalle päivälle.

 
Jokivarren rantakahviloita
Kanootit aamu-usvassa
Perjantaina kello soi aikaisin ja lähdettiin kanoottiretkelle. Luvassa oli tunti kanotointia (onks se ees sana? ei voi puhua melomisesta, koska itse vaan istuttiin pitkässä kanootissa ja perällä seisoi jäbä, joka tökki kepillä vauhtia joen pohjasta) sekä tunnin mittainen kävely Elephant Breeding Centeriin. Oli aikas mahtavaa lipua jokea pitkin aamu-usvan hälvetessä ja krokotiilien kurkistaessa pinnalle. Aivan oikein - nähtiin krokotiileja! Oppaaltamme opittiin myös, että veden pinnalle kertyvä vaahto on krokotiilien shampoota. Maisemat oli uskomattoman kauniit ja jotenkin satumaiset. Joen toisella puolen oli leijonakuningasmainen savannimaisema, toisen rannan viidakkoon pystyi kuvittelemaan Mowglin viidakkokirjaystävineen ja itse sai kuvitella olevansa Pocahontas kanootissaan. Kävelyllä norsupaikkaan nähtiin paljon eri eläinten jalanjälkiä, erilaisia lintuja sekä vilahdus ihkaoikesta Bumbasta (eli onks se nyt sitten villisika)! Hienon aamupäivän kruunasi norsujen kylpyhetki. Sinne vaan kavuttiin norsun selkään ja norsu käveli jokeen. Sitten norsu ruiskutteli vettä päälle ja kippasi itsensä ja meidät selässään jokeen niin, että mentiin ihan mukkelismakkelis. Oli muuten ihan tosihauskaa! Iltapäivällä mentiin vielä norsusafarille. Puoltoista tuntia saatiin keikkua selässä, kun norsut kulkivat viidakossa. Matkalla nähtiin myös kaksi sarvikuonoa ja paljon hienoja peuroja, jotka muistuttivat Bambia. Siis vielä yksi Disney-leffa saatiin päivään sisällytettyä!

Norsu ja pikkunorsu Elephant Breeding Centerissä

Norsuvauva
Siellä me ollaan!
Ihkaoikeita sarvikuonoja




Terain alueella asuu yksi nepalilaisista heimoista: Tharut. Käytiin katsomassa Tharu-kulttuuriin kuuluva tanssiesitys, joka oli hieno ja mielenkiintoinen. Tutustuttiin kulttuuriin myös pyöräretkellä läheisiin kyliin ja vierailtiin Tharu-heimosta kertovassa museossa. Pikkukylissä pyöräileminen oli huippuhauskaa ja oli jotenkin mahtavaa huomata olevansa keskellä ei mitään - poissa kaupungista ja liikenteen hälystä. Kylissä ei varmaankaan hirveästi turisteja vieraile, koska herätettiin aika paljon ihmetystä. Kylät olivat todella autenttisia ja oli hienoa nähdä paikallisten elämää kaupunkien ja turistialueiden ulkopuolella. Jotenkin jännää ja hienoa oli se, että pyöräillessämme saimme kokoajan nähdä horisontissa siintävät lumihuippuiset vuoret. Tässä konkretisoitui käsitys Nepalin monipuolisuudesta ja monimuotoisuudesta -  itse olimme matalalla lähellä viidakkoa ja sademetsiä ja saimme silti nähdä yli kahdeksan kilometrin korkeuteen kipuavat vuorenhuiput. Huisia!

Hiljainen on kylätie

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kuulumisia


Meidän lapset saivat koulupuvut!
Harkkakuulumisia: Loman jälkeen hommat harjoittelussa ovat jatkuneet entiseen malliin. Vaikka paluu töihin tuntuikin alkuun raskaalta, niin lasten näkeminen kyllä karkotti kaiken väsymyksen. Halaukset, lomakuulumiset, syliinkapuamiset.. Oli kiva nähdä, että lastenkin mielestä oli mukava palata kouluun ja nähdä meitä! Harmiksemme muutama lapsista ei palannut kouluun loman jälkeen. Tämä vähän herätti ihmetystä, kun ei oikeen saatu vastaustakaan siihen, miksi lapset eivät tulleet enää kouluun. Kouluun tuli kyllä myös muutamia uusia lapsia, joista yksi meidän opettamaan isompien ryhmään. Iloksemme saimme huomata, että uusi tyttö on tosi taitava ja osaa jopa lukea englantia!

Kuten edellisestä voi päätellä, kovinkaan moni koulun lapsista ei osaa juurikaan lukea - ainakaan englantia. Lapset osaavat kyllä aakkoset, mutta lukeminen ja kirjoittaminen on todella haastavaa. Täällä kouluissa käytetään opetusmenetelminä lähinnä kopioimista ja toistamista ja lasten osaaminenkin perustuu pitkälti ulkoa opetteluun. Lapset osaavat paljon englanninkielisiä sanoja - värejä, muotoja, eläimiä jne, mutta heillä ei ole hajuakaan miten nuo sanat kirjoitetaan eivätkä he osaa niitä lukea. Ollaan pyritty monipuolistamaan koulussa käytettäviä työskentelymenetelmiä ja opettamaan lapsia muillakin tavoin kun taululta kopioimalla. Erilaisia pelejä ja leikkejä on testattu ja myös hyväksi havaittu. Lapsetkin innostuvat heti enemmän, kun saavat jotain uudenlaista tekemistä. Askarreltiin lasten kanssa yhdessä esimerkiksi erilaisia muistipelejä: yksi kuva-sana -peli, yksi yhteen- ja vähennyslaskuja ja yksi kertolaskuja. Jo pelien tekeminen oli hauskaa ja opettavaista ja myös itse pelaaminen innosti lapsia.

Omaa työskentelyä rajoittaa myös koulussa käytettävissä olevat välineet ja materiaalit. Ei sillä, että aina pitäisi olla käytettävissä hienot pelit ja vehkeet, mutta meillä käytettävissä olevat resurssit ovat todella pienet. Iloksemme yhden Finnish Base Campin asukin ystäväporukka oli Suomessa tempaissut Nepalin lasten puolesta ja kerännyt rahaa, josta osa käytettiin Sanga-sangain hyväksi. Näillä rahoilla kävimme ostamassa kouluun muun muassa helmitaulun, kertotaulukuutiot, muutamia aakkospelejä, hyppynarun sekä lapsille uudet hammasharjat ja käsipyyhkeet. Lisäksi olemme ilahduttaneet lapsia viemällä kouluun hedelmiä. Uudet tarvikkeet tulivat todella tarpeeseen ja esimerkiksi helmitaulu on matikan tunnilla todellinen aarre!

Lasten kanssa tehtyjä lippuja
Tällä viikolla pidimme koulussa myös Suomi-päivän. Kerroimme Suomesta ja näytimme kuvia muun muassa suomalaisesta luonnosta ja eläimistä. Etsimme Suomen myös maailman kartalta. Lisäksi kuuntelimme suomalaista musiikkia ja leikimme suomenkielisiä laululeikkejä. Suomen kieli istuu yllättävän hyvin nepalilaiseen suuhun! A spider on hämähäkki - sen lapset ainakin osaavat. Askartelimme lasten kanssa myös suomen ja nepalin lippuja, joista teimme lippuviirejä luokan seinälle. Oli onnistunut päivä!

Iso puu lastenkodille vievän tien varressa

Kuluneella viikolla käytimme myös yhden harjoittelupäivän tutustumalla paikalliseen lastenkotiin. Yksi lastenkodin perustajista ja ylläpitäjistä on meidän Base Campissa majaileva Samuli, joka siis myös opiskelee Diakissa. Lastenkoti ja sen lapset veivät kyllä kokonaan sydämeni ja tuli ihan sellanen fiilis, että sen toimintaa haluan jatkossakin tukea. Pelattiin lasten kanssa muun muassa omenansyöntikisaa ja leikittiin pää-olkapää-peppua ja oli hauskaa!



Lastenkoti sijaitsee kaupungin ulkopuolella ihanassa lilassa talossa!

Vilkas viikonloppu: Kuluva viikonloppu oli omalta osaltani lyhyt, mutta täynnä ohjelmaa. Oltiin töissä myös tänään sunnuntaina, koska tehtiin sisään ensi viikon perjantai, joten oli vain yksi vapaapäivä. Käytettiin lyhyt viikonloppu kuitenkin hyödyksi ja nautittiin kaupungin tarjoamista kulttuuriantimista. Perjantaina menimme porukalla legendaarisen nepalilaisen bändin 1974 AD:n keikalle. Bändi on kaikkien nepalilaisten tuntema ja nyt sillä oli reunited-konsertti Patanin museoalueella. Jonkun verran olin kuullut bändin musiikkia etukäteen, kun pojat ovat sitä täällä kämpillä soitelleet. Olin kuitenkin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvä live-veto oli. Keikalla oli tosi hyvä fiilis ja oli hauska jammailla nepalimusan tahtiin.

Hippo oli mun lemppari!
Lauantaina kohteenamme oli eläintarha, joka sijaitsee tässä ihan meidän lähellä Jawalakhelissa. Eläintarhassa nähtiin muun muassa tiikereitä, sarvikuonoja, jättimäinen virtahepo, paljon erilaisia lintuja, apinoita ja kaikenlaisia muita eläimiä, mitä eläintarhassa kuuluukin olla. Eläintarhassa kuljeskeli myös elefantti, jonka kyytiin olisi saanut ostaa lippuja. Jätettiin kuitenkin ratsastus tällä kertaa väliin, sillä ollaan lähdössä ensi viikolla Chitwaniin, jossa päästään norsusafarille!

Nii.
Lauantaina käytiin myös Patanissa Newari-festivaaleilla. Newarit ovat siis yksi Nepalin vanhoista heimoista ja heillä on omanlaisensa kulttuuri ja tavat. Markkinatyyppisessä tapahtumassa oli esillä muun muassa musiikkia ja tanssia, ruokia, myyntikojuja, taidetta ja perinteitä. Pääsylippu alueelle maksoi 25 rupiaa (n. 25 senttiä) ja oli kyllä sen arvoinen tapahtuma. ;) Maisteltiin Newari-herkkuja, muun muassa samosoja ja kananmuna-roti-lettuja ja ihasteltiin esimerkiksi upeaa valokuvanäyttelyä.

Katuun tehty Mandala
Perinteisiin asuihin pukeutuneet naiset tarjoilivat herkkuja

Perinteisten työtapojen esittelyä
Jumalille uhrattua ruokaa nätisti kekoon kasattuna

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Ensi viikolla täällä vietetään Tiharia - valon juhlaa, ja se tietää meille muutamia vapaapäiviä, jolloin kohteenamme siis Chitwan. Seuraavassa postauksessa luvassa todennäköisesti tunnelmia norsun selästä!

P.S. Hyvää isänpäivää Iskälle!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Lomalla!

Viimeiset kaksi viikkoa ollaan oltu lomalla. Täällä on vietetty Dashain-juhlaa, joka on vuoden suurin nepalilainen juhlapyhä, vähän niin kuin joulu meillä. Koulut, kaupat ja paikalliset ravintolat ovat olleet kiinni ja ihmiset matkanneet kaupungista maalle kotikyliinsä. Juhlaperinteisiin kuuluu muun muassa leijojen lennätys, dashain-keinun pystyttäminen, eläinten teurastaminen ja syöminen sekä tikan (sellainen punainen otsamerkki) vastaanottaminen perheen vanhimmilta.

Oman loman tavoitteina oli rentoutuminen, chillailu ja vuorien näkeminen (toki ne näkyy myös meidän katolta, mutta vähän lähempää piti päästä kokemaan). Kahteen viikkoon mahtui muun muassa auringon ottoa, naapurihotellin uima-altaassa pulikointia, tuhansien ja tuhansien portaiden kapuamista, vesi- ja raesadetta, ihania makuelämyksiä, tanssimista, bussissa matkustamista, uskomattomia maisemia, auringon laskuja ja –nousuja, riisipeltoja, fillarointia, riippuliitoa, hemmottelua…

Parasta lomassa oli ehdottomasti viikko Pokharassa, Nepalin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Pokhara sijaitsee Annapurnan vuoriston juurella, noin 200 km Kathmandusta, ja on tärkeä lähtöpiste kaikille Annapurnan vaellusreiteille. Matkaa taitettiin bussilla (ihan turistibussilla tällä kertaa) noin kahdeksan tuntia. Ei siis ihan mikään ykköstie välillä Helsinki – Turku! Yksi kaupungin vetonauloista on järvi, josta voi nauttia esimerkiksi veneilemällä. Olipas ihanaa nähdä vettä, kyllä minä nautin! Kathmandussa kun kaikki vesistöt, eli joet, ovat käytännössä kaatopaikkoja. Pokharassa myös ilma oli puhtaampaa ja elämänmeno muutenkin rauhallisempaa kuin pääkaupungissa. Olisin hyvin voinut viettää siellä vielä viikon jos toisenkin, ihan vain nautiskellen hyvästä ruuasta ja maisemista.

Pokharassa ehdittiin nautiskelun ja chillailun lisäksi tehdä ja kokea jos monenmoista. Vuokrattiin esimerkiksi fillarit, joilla pääsi helposti tutkailemaan kaupunkia ja sen ympäristöä. Päämäärättömän pyöräilyn päätteeksi oli hauskaa löytää itsensä käytännössä keskeltä riisipeltoa nauttimasta kylmää limpparia. Hienoin kokemus oli riippuliito, josta olin haaveillut ihan siitä asti, kun päätin lähteä Nepaliin. Lentämään lähdettiin Sarangkotista, kaupungin läheisen kukkulan laelta. Fiilis oli aika mahtava, kun sai puolisen tuntia liidellä kaupungin yllä ja ihailla toisella puolen näkyvää Annapurnan vuorijonoa ja toisella puolen kaunista järvimaisemaa. Viikon reissu päätettiin yhden yön vaellusretkeen Australian Campiin, joka sijaitsee noin kahden kilometrin korkeudessa. Näkymät vuorille oli upeat ja saatiin nauttia sekä kauniista auringonlaskusta että taianomaisesta aamuauringosta. Olisi kyllä himottanut lähteä pidemmällekin vaellukselle, mutta pitihän se jotain jättää seuraavaa Nepalin reissua varten. :)






perjantai 19. lokakuuta 2012

Mistä on Nepal tehty?

Värikkäistä vaatteista, hyvästä ruuasta, liikenneruuhkista, torven tööttäilystä, temppeleistä, sähkökatkoksista, eläimistä, ihmisistä ja elämästä! Aikaisemmista postauksista ei ehkä kunnolla saa kuvaa siitä, miltä elämä täällä Himalajan juurella oikeasti näyttää ja mitä kaikkea täällä voi tavallisena arkipäivänä kohdata. Tämän blogitekstin tarkoituksena on valoittaa sitä, miltä Nepal näyttää, tuntuu, maistuu, haisee ja kuulostaa.

Äänimaailma. Nepal on täynnä ääniä. Kathmandu herää joka aamu auringonnousun aikaan, jolloin myös mitä erilaisemmat äänet täyttävät kadut ja pihat. Ihmisten ääniä, puheen sorinaa, kukon laulua, riisikattilan sihinää, kellon kilinää, torven tööttäilyä, pillin vihellystä. Henkilökohtaisiin lemppareihini kuuluu fillarilla kulkevat kaupustelijat, jotka kulkiessaan huutelevat myytävien tuotteiden nimiä. Näin nepalin kieltä osaamattomana tämä huutelu kuulostaa hauskalta ja muistuttaa etäisesti kanan kotkotusta. Jokaisella kaupustelijalla on myös tismalleen sama nuotti, oli myytävänä sitten perunaa, sipulia, lakaisuharjoja tai sanomalehtiä.

Koska kapunki herää kovin aikaisin, se myös hiljenee aikaisin illalla. Pimeän tullen (noin klo 18) ihmiset kiirehtivät koteihinsa ja viimeistään yhdeksän aikaan kapunki on täysin hiljainen. Ainoastaan Thamelissa, joka on turistialue, on ääntä ja elämää ilta- ja yöaikaan, mutta nämä äänet eivät meille asti kantaudu. Omalta katolta on ihana seurata kuinka iso ja eläväinen, ääniä täynnä oleva kaupunki on yhtäkkiä aivan hiljainen. Iltaisin kuulee vain satunnaisen ohiajavan taksin hurinan tai jossakin haukahtavan koiran.

Liikenne. Kathmandun liikennettä kuvaa hyvin ilmaisu hallittu kaaos. Tai no, ehkei se aina ole niin hallittu. Mutta se toimii tietyllä tavalla, joten se on myös tietyllä tavalla hallittu. Tiet ovat täynnä kaikkia mahdollisia kulkuneuvoja rekoista ja busseista mitä erilaisimpiin kärryviritelmiin asti. Liikennemerkkejä ei viljellä ainakaan turhan paljoa enkä oikein tiedä, onko täällä liikennesääntöjäkään. Monet autoilijat sekä bussi- ja taksikuskit ajavat ihan sekopäisinä, varsinkin kun ottaa huomioon kaupungin kuoppaiset ja kapeat tiet. Liikenteeseen kuuluu olennaisena osana tietysti torven tööttääminen, jota kuuluu harrastaa tasaisin väliajoin. Hyvin ymmärrän sen, että kapealla tiellä on hyvä töötätä ennen jyrkkää mutkaa, jolloin mahdollisesti vastaantuleva ajoneuvo tietää väistää. Mutta miksi ihmeessä pitää töötätä muuten vaan ja kokoajan! Paikallisilla tuntuu olevan käsitys, että tööttääminen on ratkaisu ruuhkiin ja liikennetukoksiin.

Ruoka. Ruoka Nepalissa on hyvää. Olen tullut siihen tulokseen, että ainakaan suomen kielestä ei löydy sopivia ylistyssanoja kuvaamaan niiden herkkujen maukkautta, joita on täällä saanut maistella. Monissa ravintoloissa saa ihan kaikenlaista ruokaa aina pitsasta ja pastasta lähtien, mutta ite tykkään kyllä eniten nepalilaisista ja intialaisista ruuista. Listalta löytyy muun muassa erilaisia snackseja, jotka ovat hyviä pieneen nälkään tai kivoja maisteltavia porukalla. Yksi lemppareistani on vege-pakodat, jotka ovat ikäänkuin uppopaistettuja kasvispihvejä. Samaan kategoriaan menevät myös tempurat, jotka ovat erilaisia rasvassa paistettuja kasviksia.

Erilaisten pikkunaposteltavien lisäksi täällä syödään paljon curryja eli intialaistyyppisiä ruokia. Kasviscurry on aina varma valinta, mutta ehdoton suosikkini on paneer eli tofun tapainen juustohässäkkä. Paneeria saa erilaisissa kastikkeissa, joista tähän mennessä parhaimmat ovat ehdottomasti olleet palak paneer (pinaattikastike) ja paneer butter masala (ihana masalamaustekastikehässäkkä). Siinä vaiheessa, kun riisi rupeaa tulemaan ulos korvista, on hyvä syödä esimerkiksi chowmein eli paistetut nuudelit, jotka ovat kyllä aina ihan superhyviä.

Oma lukunsa on perinteinen nepalilainen ateria dal bhat, joka on sulattanut ihan totaalisesti mun sydämen. Dalpati-annoksessa on riisiä, linssikeittoa (dal), erilaisia kasvishässäköitä kuten peruna-kukkakaalijuttu, pinaattijuttu ja retiisijuttu sekä muutamaa eri kastiketta. Ruoka syödään niin, että linssikeitto kumotaan riisin päälle ja sitten vaan maistellaan menemään ihania erilaisia makuja. Nepalilaiset ruuat ovat usein aika tulisia, joten kaikkein parasta on nauttia ruuan kanssa esimerkiksi plain lassi eli hapan jogurttijuoma. Kuvassa lähiravintolan dalpati ja lassi, ehdottomasti yksi parhaista aterioista täällä:


Oman mainintansa ansaitsevat myös momot eli taikinanyytit, joiden sisällä on jonkinlainen täyte. Momoja löytyy jos jonkinmoista sorttia kasvis- tai lihatäytteellä, höyrytettynä, friteerattuna tai chilly-maustettuna. Yksi parhaista on ehdottomasti ollut cheese-garlic-momot. Nam. Kuvassa hyörytetyt kasvismomot:


Kun puhutaan ruuasta, täytynee puhua myös juomasta. Ja paras juoma Nepalissa on tee. Kahvin juonti on täällä jäänyt kokonaan ei paitsi sen takia, että hyvää kahvia saa harvasta paikasta, vaan myös siksi, että tee on aivan taivaallisen hyvää. Oma suosikki on perinteinen masala tea, joka keitetään maitoon ja maustetaan muun muassa kanelilla ja kardemummalla. Kaverit täällä jo tietää mitä odottaa allekirjoittaneen suusta jokaisen aterian jälkeen - "Pitäisköhän ottaa vielä teetä?" No pitäisi todellakin, se vaan on niin hyvää!

Mitä kaikkea voit nähdä ja kohdata? Tuntuu, että Nepalissa kaikki on mahdollista ja mitä tahansa voi nähdä ja kokea, kun kulkee kadulla tai istuu vaikkapa bussin kyydissä. Kadulla voi nähdä esimerkiksi erilaisia eläimiä, kuten koiria, kissoja (näitä vähän harvemmin), lehmiä, kanoja (eläviä ja lihatiskillä olevia), ankkoja, rottia (mä oon kyllä nähnyt vaan kuolleita, mutta kyllä niitä eläviäkin on), erilaisia ötököitä ja vuohia. Vuohia on nähty myös taksin takakontissa sekä bussin katolla. Kuulema kaksi miestä yrittivät yhtenä päivänä bussiin neljän vuohen kanssa. Kuski ei kuitenkaan päästänyt, koska bussi oli jo täysi. Eläimiä, kuten vuohia ja koiria, voi nähdä myös moottoripyörän kyydissä. Moottoripyörät ovat täällä muutenkin koko perheen kulkuneuvoja ja jokaisen pyörän selässä on vähintään kaksi ihmistä, useimmiten kolme tai neljäkin jos kyydissä on lapsia. Ja mitään kypäriähän täällä ei käytä muut kuin kuljettajat.

Täysin yllättäen voi kadulla nähdä myös esimerkiksi laulavia, tanssivia ja soittavia ihmisiä. Yksikin päivä tuk-tukin matka yllättäen pysähtyi, kun kadulla marssi rumpuja ja huiluja soittavia ihmisiä. Oltiin ihan että selvä, tällaista tänään. Onneksi täällä aikakäsitys on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. "Nepali time" on vähän sinne päin eikä siis tarvitse stressaantua, vaikka bussin tai tuk-tukin matka hetkeksi pysähtyisikin vaikkapa kadulla tallaavan lehmälauman takia. Loppukevennyksenä kuva tuimasti tuijottavast lehmästä:


Ja ainiin, se hajumaailma! Ruoka ja juoma tuoksuu luonnollisesti täällä hyvältä ja esimerkiksi maustekauppiaiden ohi kulkiessa nousee vesi kielelle. Ihanaa on myös mennä teekauppaan haistelemaan erilaisia teelaatuja. Muuten tuoksut eivät täällä ole aina mitään kovin mieluisia. Kaduilla on todella paljon roskaa ja ihan kirjaimellista kakkaa, joka yllättäen haisee pahalta. Jokea ylittäessä saa usein pidätellä hengitystä, koska joen pientereille kerättävät roskat muodostavat aikamoisen hajupilven. Täpötäysissä busseissa ja tuk-tukeissa pääsee myös usein haistelemaan ihmisten ominaistuoksuja ihan lähietäisyydeltä.



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tupa vai stupa?

Tällä viikolla ollaan vierailtu kahdella eri stupalla eli buddhalaisella temppelillä. Viikon teemana on siis selkästi ollut "Tupa vai stupa?". Näkemämme temppelit eivät nimittäin ole ihan mitään pikkuruisia tupia vaan aikamoisia nähtävyyksiä!

Torstaina käytiin siis Swayambhunath -nimisellä stupalla, joka tunnetaan myös nimellä Monkey Temple. Syyn tähän voi fiksuimmat päätellä itse. Olin nähnyt temppelistä paljon kuvia etukäteen ja tietysti ihaillut sitä myös meidän katolta, mutta silti se yllätti upeudellaan. Saavuttaakseen temppelin piti kavuta pitkiä portaita kukkulan laelle. Ylhäältä olikin aikamoiset näkymät Kathmandun laaksoon! Ja itse stupa oli kyllä hieno ilmestys kultasine hattuineen ja kaikkinäkevine silmineen. Hauska oli myös seurata buddhalaisten munkkien kulkua temppelin ympäri ja rukousrullien pyörimistä.

Maisemia ylhäältä. Muutama asukas tässä laaksossa?


Pikkuapinoiden hyppyharjoitukset.


Koirakin lepuutti.


Itse tupa. Vai miten se nyt meni?


Lauantaina kohteena olikin sitten Nepalin suurin stupa - Boudhanath. Ja jo oli rakennuksella kokoa! Samaa tyyliä Swayambhunathin kanssa, mutta vielä paljon isompi. Myös täällä Buddhan kaikkinäkevät silmät katselivat tuimasti temppeliä kiertäviä ihmisiä ja kultainen hattu loisti kirkkaasti auringossa. Hankala oli saada kuvaan koko hässäkkää, mutta tässä yritystä:


Onnistuneen viikon kruunasi sunnuntaiaamupäivän seinäkiipeily Thamelin kiipeilyseinällä. Eipä tuntunut edes ihan niin vaikealta kuin ekalla kerralla muutama viikko sitten! Nyt on taas kerätty voimia alkavaan harkkaviikkoon. Joka onkin huiman yhden päivän mittainen! Tiistaina alkaa nimittäin kahden viikon loma ja se jos mikä on siistiä. Lukijoiden toiveesta ensi viikolla luvassa postausta muun muassa nepalilaisesta ruuasta. Mitä ovat momot, dalpati, pakodat, tempurat ja masala tea - se selviää seuraavassa jaksossa!