Lomalla!

Viimeiset kaksi viikkoa ollaan oltu lomalla. Täällä on vietetty Dashain-juhlaa, joka on vuoden suurin nepalilainen juhlapyhä, vähän niin kuin joulu meillä. Koulut, kaupat ja paikalliset ravintolat ovat olleet kiinni ja ihmiset matkanneet kaupungista maalle kotikyliinsä. Juhlaperinteisiin kuuluu muun muassa leijojen lennätys, dashain-keinun pystyttäminen, eläinten teurastaminen ja syöminen sekä tikan (sellainen punainen otsamerkki) vastaanottaminen perheen vanhimmilta.

Oman loman tavoitteina oli rentoutuminen, chillailu ja vuorien näkeminen (toki ne näkyy myös meidän katolta, mutta vähän lähempää piti päästä kokemaan). Kahteen viikkoon mahtui muun muassa auringon ottoa, naapurihotellin uima-altaassa pulikointia, tuhansien ja tuhansien portaiden kapuamista, vesi- ja raesadetta, ihania makuelämyksiä, tanssimista, bussissa matkustamista, uskomattomia maisemia, auringon laskuja ja –nousuja, riisipeltoja, fillarointia, riippuliitoa, hemmottelua…

Parasta lomassa oli ehdottomasti viikko Pokharassa, Nepalin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Pokhara sijaitsee Annapurnan vuoriston juurella, noin 200 km Kathmandusta, ja on tärkeä lähtöpiste kaikille Annapurnan vaellusreiteille. Matkaa taitettiin bussilla (ihan turistibussilla tällä kertaa) noin kahdeksan tuntia. Ei siis ihan mikään ykköstie välillä Helsinki – Turku! Yksi kaupungin vetonauloista on järvi, josta voi nauttia esimerkiksi veneilemällä. Olipas ihanaa nähdä vettä, kyllä minä nautin! Kathmandussa kun kaikki vesistöt, eli joet, ovat käytännössä kaatopaikkoja. Pokharassa myös ilma oli puhtaampaa ja elämänmeno muutenkin rauhallisempaa kuin pääkaupungissa. Olisin hyvin voinut viettää siellä vielä viikon jos toisenkin, ihan vain nautiskellen hyvästä ruuasta ja maisemista.

Pokharassa ehdittiin nautiskelun ja chillailun lisäksi tehdä ja kokea jos monenmoista. Vuokrattiin esimerkiksi fillarit, joilla pääsi helposti tutkailemaan kaupunkia ja sen ympäristöä. Päämäärättömän pyöräilyn päätteeksi oli hauskaa löytää itsensä käytännössä keskeltä riisipeltoa nauttimasta kylmää limpparia. Hienoin kokemus oli riippuliito, josta olin haaveillut ihan siitä asti, kun päätin lähteä Nepaliin. Lentämään lähdettiin Sarangkotista, kaupungin läheisen kukkulan laelta. Fiilis oli aika mahtava, kun sai puolisen tuntia liidellä kaupungin yllä ja ihailla toisella puolen näkyvää Annapurnan vuorijonoa ja toisella puolen kaunista järvimaisemaa. Viikon reissu päätettiin yhden yön vaellusretkeen Australian Campiin, joka sijaitsee noin kahden kilometrin korkeudessa. Näkymät vuorille oli upeat ja saatiin nauttia sekä kauniista auringonlaskusta että taianomaisesta aamuauringosta. Olisi kyllä himottanut lähteä pidemmällekin vaellukselle, mutta pitihän se jotain jättää seuraavaa Nepalin reissua varten. :)

Mistä on Nepal tehty?

Värikkäistä vaatteista, hyvästä ruuasta, liikenneruuhkista, torven tööttäilystä, temppeleistä, sähkökatkoksista, eläimistä, ihmisistä ja elämästä! Aikaisemmista postauksista ei ehkä kunnolla saa kuvaa siitä, miltä elämä täällä Himalajan juurella oikeasti näyttää ja mitä kaikkea täällä voi tavallisena arkipäivänä kohdata. Tämän blogitekstin tarkoituksena on valoittaa sitä, miltä Nepal näyttää, tuntuu, maistuu, haisee ja kuulostaa.

Äänimaailma. Nepal on täynnä ääniä. Kathmandu herää joka aamu auringonnousun aikaan, jolloin myös mitä erilaisemmat äänet täyttävät kadut ja pihat. Ihmisten ääniä, puheen sorinaa, kukon laulua, riisikattilan sihinää, kellon kilinää, torven tööttäilyä, pillin vihellystä. Henkilökohtaisiin lemppareihini kuuluu fillarilla kulkevat kaupustelijat, jotka kulkiessaan huutelevat myytävien tuotteiden nimiä. Näin nepalin kieltä osaamattomana tämä huutelu kuulostaa hauskalta ja muistuttaa etäisesti kanan kotkotusta. Jokaisella kaupustelijalla on myös tismalleen sama nuotti, oli myytävänä sitten perunaa, sipulia, lakaisuharjoja tai sanomalehtiä.

Koska kapunki herää kovin aikaisin, se myös hiljenee aikaisin illalla. Pimeän tullen (noin klo 18) ihmiset kiirehtivät koteihinsa ja viimeistään yhdeksän aikaan kapunki on täysin hiljainen. Ainoastaan Thamelissa, joka on turistialue, on ääntä ja elämää ilta- ja yöaikaan, mutta nämä äänet eivät meille asti kantaudu. Omalta katolta on ihana seurata kuinka iso ja eläväinen, ääniä täynnä oleva kaupunki on yhtäkkiä aivan hiljainen. Iltaisin kuulee vain satunnaisen ohiajavan taksin hurinan tai jossakin haukahtavan koiran.

Liikenne. Kathmandun liikennettä kuvaa hyvin ilmaisu hallittu kaaos. Tai no, ehkei se aina ole niin hallittu. Mutta se toimii tietyllä tavalla, joten se on myös tietyllä tavalla hallittu. Tiet ovat täynnä kaikkia mahdollisia kulkuneuvoja rekoista ja busseista mitä erilaisimpiin kärryviritelmiin asti. Liikennemerkkejä ei viljellä ainakaan turhan paljoa enkä oikein tiedä, onko täällä liikennesääntöjäkään. Monet autoilijat sekä bussi- ja taksikuskit ajavat ihan sekopäisinä, varsinkin kun ottaa huomioon kaupungin kuoppaiset ja kapeat tiet. Liikenteeseen kuuluu olennaisena osana tietysti torven tööttääminen, jota kuuluu harrastaa tasaisin väliajoin. Hyvin ymmärrän sen, että kapealla tiellä on hyvä töötätä ennen jyrkkää mutkaa, jolloin mahdollisesti vastaantuleva ajoneuvo tietää väistää. Mutta miksi ihmeessä pitää töötätä muuten vaan ja kokoajan! Paikallisilla tuntuu olevan käsitys, että tööttääminen on ratkaisu ruuhkiin ja liikennetukoksiin.

Ruoka. Ruoka Nepalissa on hyvää. Olen tullut siihen tulokseen, että ainakaan suomen kielestä ei löydy sopivia ylistyssanoja kuvaamaan niiden herkkujen maukkautta, joita on täällä saanut maistella. Monissa ravintoloissa saa ihan kaikenlaista ruokaa aina pitsasta ja pastasta lähtien, mutta ite tykkään kyllä eniten nepalilaisista ja intialaisista ruuista. Listalta löytyy muun muassa erilaisia snackseja, jotka ovat hyviä pieneen nälkään tai kivoja maisteltavia porukalla. Yksi lemppareistani on vege-pakodat, jotka ovat ikäänkuin uppopaistettuja kasvispihvejä. Samaan kategoriaan menevät myös tempurat, jotka ovat erilaisia rasvassa paistettuja kasviksia.

Erilaisten pikkunaposteltavien lisäksi täällä syödään paljon curryja eli intialaistyyppisiä ruokia. Kasviscurry on aina varma valinta, mutta ehdoton suosikkini on paneer eli tofun tapainen juustohässäkkä. Paneeria saa erilaisissa kastikkeissa, joista tähän mennessä parhaimmat ovat ehdottomasti olleet palak paneer (pinaattikastike) ja paneer butter masala (ihana masalamaustekastikehässäkkä). Siinä vaiheessa, kun riisi rupeaa tulemaan ulos korvista, on hyvä syödä esimerkiksi chowmein eli paistetut nuudelit, jotka ovat kyllä aina ihan superhyviä.

Oma lukunsa on perinteinen nepalilainen ateria dal bhat, joka on sulattanut ihan totaalisesti mun sydämen. Dalpati-annoksessa on riisiä, linssikeittoa (dal), erilaisia kasvishässäköitä kuten peruna-kukkakaalijuttu, pinaattijuttu ja retiisijuttu sekä muutamaa eri kastiketta. Ruoka syödään niin, että linssikeitto kumotaan riisin päälle ja sitten vaan maistellaan menemään ihania erilaisia makuja. Nepalilaiset ruuat ovat usein aika tulisia, joten kaikkein parasta on nauttia ruuan kanssa esimerkiksi plain lassi eli hapan jogurttijuoma. Kuvassa lähiravintolan dalpati ja lassi, ehdottomasti yksi parhaista aterioista täällä:

Oman mainintansa ansaitsevat myös momot eli taikinanyytit, joiden sisällä on jonkinlainen täyte. Momoja löytyy jos jonkinmoista sorttia kasvis- tai lihatäytteellä, höyrytettynä, friteerattuna tai chilly-maustettuna. Yksi parhaista on ehdottomasti ollut cheese-garlic-momot. Nam. Kuvassa hyörytetyt kasvismomot:

Kun puhutaan ruuasta, täytynee puhua myös juomasta. Ja paras juoma Nepalissa on tee. Kahvin juonti on täällä jäänyt kokonaan ei paitsi sen takia, että hyvää kahvia saa harvasta paikasta, vaan myös siksi, että tee on aivan taivaallisen hyvää. Oma suosikki on perinteinen masala tea, joka keitetään maitoon ja maustetaan muun muassa kanelilla ja kardemummalla. Kaverit täällä jo tietää mitä odottaa allekirjoittaneen suusta jokaisen aterian jälkeen - "Pitäisköhän ottaa vielä teetä?" No pitäisi todellakin, se vaan on niin hyvää!

Mitä kaikkea voit nähdä ja kohdata? Tuntuu, että Nepalissa kaikki on mahdollista ja mitä tahansa voi nähdä ja kokea, kun kulkee kadulla tai istuu vaikkapa bussin kyydissä. Kadulla voi nähdä esimerkiksi erilaisia eläimiä, kuten koiria, kissoja (näitä vähän harvemmin), lehmiä, kanoja (eläviä ja lihatiskillä olevia), ankkoja, rottia (mä oon kyllä nähnyt vaan kuolleita, mutta kyllä niitä eläviäkin on), erilaisia ötököitä ja vuohia. Vuohia on nähty myös taksin takakontissa sekä bussin katolla. Kuulema kaksi miestä yrittivät yhtenä päivänä bussiin neljän vuohen kanssa. Kuski ei kuitenkaan päästänyt, koska bussi oli jo täysi. Eläimiä, kuten vuohia ja koiria, voi nähdä myös moottoripyörän kyydissä. Moottoripyörät ovat täällä muutenkin koko perheen kulkuneuvoja ja jokaisen pyörän selässä on vähintään kaksi ihmistä, useimmiten kolme tai neljäkin jos kyydissä on lapsia. Ja mitään kypäriähän täällä ei käytä muut kuin kuljettajat.

Täysin yllättäen voi kadulla nähdä myös esimerkiksi laulavia, tanssivia ja soittavia ihmisiä. Yksikin päivä tuk-tukin matka yllättäen pysähtyi, kun kadulla marssi rumpuja ja huiluja soittavia ihmisiä. Oltiin ihan että selvä, tällaista tänään. Onneksi täällä aikakäsitys on hyvin erilainen kuin meillä Suomessa. "Nepali time" on vähän sinne päin eikä siis tarvitse stressaantua, vaikka bussin tai tuk-tukin matka hetkeksi pysähtyisikin vaikkapa kadulla tallaavan lehmälauman takia. Loppukevennyksenä kuva tuimasti tuijottavast lehmästä:

Ja ainiin, se hajumaailma! Ruoka ja juoma tuoksuu luonnollisesti täällä hyvältä ja esimerkiksi maustekauppiaiden ohi kulkiessa nousee vesi kielelle. Ihanaa on myös mennä teekauppaan haistelemaan erilaisia teelaatuja. Muuten tuoksut eivät täällä ole aina mitään kovin mieluisia. Kaduilla on todella paljon roskaa ja ihan kirjaimellista kakkaa, joka yllättäen haisee pahalta. Jokea ylittäessä saa usein pidätellä hengitystä, koska joen pientereille kerättävät roskat muodostavat aikamoisen hajupilven. Täpötäysissä busseissa ja tuk-tukeissa pääsee myös usein haistelemaan ihmisten ominaistuoksuja ihan lähietäisyydeltä.

Tupa vai stupa?

Tällä viikolla ollaan vierailtu kahdella eri stupalla eli buddhalaisella temppelillä. Viikon teemana on siis selkästi ollut "Tupa vai stupa?". Näkemämme temppelit eivät nimittäin ole ihan mitään pikkuruisia tupia vaan aikamoisia nähtävyyksiä!

Torstaina käytiin siis Swayambhunath -nimisellä stupalla, joka tunnetaan myös nimellä Monkey Temple. Syyn tähän voi fiksuimmat päätellä itse. Olin nähnyt temppelistä paljon kuvia etukäteen ja tietysti ihaillut sitä myös meidän katolta, mutta silti se yllätti upeudellaan. Saavuttaakseen temppelin piti kavuta pitkiä portaita kukkulan laelle. Ylhäältä olikin aikamoiset näkymät Kathmandun laaksoon! Ja itse stupa oli kyllä hieno ilmestys kultasine hattuineen ja kaikkinäkevine silmineen. Hauska oli myös seurata buddhalaisten munkkien kulkua temppelin ympäri ja rukousrullien pyörimistä.

Maisemia ylhäältä. Muutama asukas tässä laaksossa?

Pikkuapinoiden hyppyharjoitukset.

Koirakin lepuutti.

Itse tupa. Vai miten se nyt meni?

Lauantaina kohteena olikin sitten Nepalin suurin stupa - Boudhanath. Ja jo oli rakennuksella kokoa! Samaa tyyliä Swayambhunathin kanssa, mutta vielä paljon isompi. Myös täällä Buddhan kaikkinäkevät silmät katselivat tuimasti temppeliä kiertäviä ihmisiä ja kultainen hattu loisti kirkkaasti auringossa. Hankala oli saada kuvaan koko hässäkkää, mutta tässä yritystä:

Onnistuneen viikon kruunasi sunnuntaiaamupäivän seinäkiipeily Thamelin kiipeilyseinällä. Eipä tuntunut edes ihan niin vaikealta kuin ekalla kerralla muutama viikko sitten! Nyt on taas kerätty voimia alkavaan harkkaviikkoon. Joka onkin huiman yhden päivän mittainen! Tiistaina alkaa nimittäin kahden viikon loma ja se jos mikä on siistiä. Lukijoiden toiveesta ensi viikolla luvassa postausta muun muassa nepalilaisesta ruuasta. Mitä ovat momot, dalpati, pakodat, tempurat ja masala tea - se selviää seuraavassa jaksossa!

Tuk-tukeja ja temppeleitä

Mitäs kaikkea on viimeisen blogipostauksen jälkeen tapahtunut? Vähän kaikenlaista. Harkkaviikko sujui mukavissa tunnelmissa. Olin paikalla jopa kaikki viisi päivää! Viikkoon mahtui sekä onnistumisen että turhautumisen hetkiä. On ihana nähdä pieniä pilkahduksia oppimisesta ja lasten ilo siitä, että ylipäätään saa oppia ja harjoitella jotakin. Toisaalta välillä turhauttaa, kun ei saa omaa viestiään perille ja näkee, että lapsetkin ovat ihan pihalla. Parasta on kuitenkin lasten kanssa touhuaminen, pelaaminen ja leikkiminen. Tänäänkin ihan hikipäässä kanniskelin lapsia reppuselässä ja oli niin hauskaa!

Viime viikolla onni oli uuden kulkureitin löytäminen harjoittelupaikkaan. Aiemmin kuljettiin pikkubussilla ja jonkun matkaa kävellen. Aikaa kului noin 45 minuuttia. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kotinurkiltamme Sanepasta täytyy päästä lyhyempää reittiä harkkapaikan lähelle Kathmanduun. Tuo vaihtoehtoinen reitti täytyi vaan löytää. Siispä yhtenä aamuna lähdimme kävelemään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin aikaisemmin ja hyppäsimme ensimmäisenä vastaan tulevaan tuk-tukiin. Ja kas vain, tuo tuk-tuk vei meidät juuri niille nurkille kuin arvelimmekin. Uudella reitillä matkaan kuluu aikaa noin 25 minuuttia. Hyvä löytö siis. Miinuksena se, että tuk-tukit on aamuisin melko täynnä ihmisiä. Jos istumapaikkaa ei löydy, vaihtoehtoina on joko kärryn sisällä seisominen (onnistuu kaksinkerroin; tää maa ei oo suunniteltu pitkille ihmisille) tai tuk-tukin perässä roikkuminen (huomattavasti mukavampaa, koska voi olla selkä suorana, mutta töyssyissä vaarana kyydistä pois putoaminen). Mutta tuk-tukissa on tunnelmaa!

Viikolla käytiin myös Kathmandun Durbar Squarella seuraamassa jotakin paikallista festivaalia. Ei mitään hajua mitä siellä juhlistettiin, mutta ihmisiä oli paljon. Väkijoukon seassa juoksenteli vähän väliä hassuihin asuihin pukeutuneita ja rumpuja soittavia ihmisiä. Jäätiin melkein myös säntäilevän norsun alle (ei siis oikea vaan sellainen norsupuku, jonka sisällä kaksi ihmistä). Päätettiin paeta väkijoukkoa näköalaravintolaan, josta tapahtumia olikin paljon mukavampi seurata. Ravintolasta näki myös ihanasti kukkuloiden taakse painuvan auringon.

Juhla huipentui siihen, kun Kumari eli Living Goddess ajoi vaunuilla temppelialueen halki. Tämä aiheutti väkijoukossa sen verran painetta (kaikki haluavat nähdä vilauksen Kumarista), että olimme tyytyväisiä valintaamme tarkastella tapahtumia ylhäältä käsin. Kuva siitä vaiheesta iltaa, kun olimme vielä maan kamaralla. "Vältä joukkokokoontumisia" - vai mitä siellä ulkoministeriön sivuilla luki?

Viikonloppuna käveleskeltiin muun muassa Tribhuvan Universityn puistoalueella ja shoppailtiin tuliaisia (enpäs kerro mitä ja kenelle)! Sunnuntaina lähdettiin käymään Bhaktapurissa ja tutustuttiin siellä Unescon maailmanperintökohteeseen: vanhaan kaupunkiin ja Durbar Squareen. Oli kyllä upeita rakennuksia ja temppeleitä! Muutamia kuvia siltä reissulta: